Saimaan Syöpäyhdistykseen palkattiin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori alkuvuodesta 2024. Koordinaattorin ensimmäinen työvuosi kului kehittämällä uusia prosesseja ja vapaaehtoistehtäviä, sekä rekrytoimalla uusia vapaaehtoisia. Vuonna 2025 taas keskityimme uusien tehtävien jalkauttamiseen ja jatkokehittämiseen saatujen kokemusten perusteella. Vaikka uusia vapaaehtoisia ei vuoden aikana aktiivisesti rekrytoitu, vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneiden yhteydenottojen sekä uusien vapaaehtoisten määrä kasvoi silti huomattavasti. Vuonna 2025 peruskoulutimme huimat 48 uutta vapaaehtoista!

Vapaaehtoistoiminnan kenttä on viime vuosina muuttunut merkittävästi, eikä moni enää pysty sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan yhtä pitkäkestoisesti kuin menneinä vuosikymmeninä. Monissa yhdistyksissä muutos näkyy muun muassa paikallisostojen määrän vähenemisenä. Yhtenä ratkaisuna tähän päätimme vuonna 2025 pilotoida kolmella paikkakunnalla vapaaehtoisten tapahtumatiimejä. Tapahtumatiimeissä jokainen saa ottaa juuri verran vastuuta kuin haluaa, koska pääasiallinen vastuu pysyy vapaaehtoistoiminnan koordinaattorilla. Tiimien ideana oli, että niihin voi halutessaan sitoutua vain yhden tapahtuman tai kauden ajaksi. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että moni haluaa siitä huolimatta olla mukana toiminnassa paljon kauemmin. Kiitos tapahtumatiimien, vapaaehtoisten järjestämien tapahtumien määrä nousikin vuodessa kahdesta viiteentoista!

Lisäksi vuosittaisessa vapaaehtoisille suunnatussa palautekyselyssä Saimaan Syöpäyhdistyksen vapaaehtoistoiminta sai erittäin hyvät tulokset, jotka paranivat viime vuoteen verrattuna jokaisella osa-alueella! Vapaaehtoisemme kokevat vapaaehtoistoimintaan osallistumisen merkityksellisenä, toiminnan ilmapiirin hyvänä ja he kokevat tulevansa arvostetuiksi. Olemmekin erittäin kiitollisia jokaisesta mukana olevasta vapaaehtoisesta – teidän panoksenne syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi on äärimmäisen arvokas. Jatkakaamme siis samaan malliin tänäkin vuonna!

Jos nyt kiinnostuit vapaaehtoisena toimimisesta, voit olla meihin yhteydessä esimerkiksi täyttämällä Tule vapaaehtoiseksi -lomakkeen verkkosivuillamme: Tule vapaaehtoiseksi

Ajankohtaista

Aktiivisen vapaaehtoistoiminnan vuosi 2025

Vuosi 2025 oli vapaaehtoistoiminnan suhteen vilkas. Uusia vapaaehtoisia koulutettiin ennätyksellinen määrä, ja vapaaehtoistehtäviin osallistuttiin erittäin aktiivisesti.

Lue lisää

Jäsenlaskut lähtevät keskiviikkona 14.1. Tärkeät muistettavat maksaessasi!

Jäsenlaskua maksaessasi tarkista, että laskun saajan nimi, tilinumero ja viitenumero ovat samat kuin laskulle merkityt. EU:n pikamaksuasetus toi laskujen maksutietoihin tarkennuksia.

Lue lisää

Uusina jäsenetuina maksuttomia liikuntaryhmiä

Uusina jäsenetuina tarjoamme usealla paikkakunnalla maksutonta liikuntaa; säännöllisesti ohjattuna viikottain tai joka toinen viikko.

Lue lisää