Aila Hult sai Syöpäjärjestöjen pronssisen ansiomitalin
Yhdistyksemme saattohoidon tukihenkilö Aila Hultille on myönnetty Syöpäjärjestöjen pronssinen ansiomitali.
Saattohoidon tukihenkilöllemme Aila Hultille myönnettiin tänä vuonna Syöpäjärjestöjen pronssinen ansiomitali ansiokkaasta ja sitoutuneesta vapaaehtoistyöstään Saimaan Syöpäyhdistyksessä. Hän on samalla myös yhdistyksemme Vuoden vapaaehtoinen!
Yli kaksikymmentä vuotta Saimaan Syöpäyhdistyksellä Lappeenrannassa saattohoidon tukihenkilönä toiminut Aila on toiminut vapaaehtoisena siitä asti, kun saattohoidon tukihenkilötoiminta syöpäyhdistyksessämme alkoi 2000-luvun alkupuolella.
”Aila kohtaa tuettavat rauhallisesti, kunnioittavasti, arvostavasti ja lämmöllä. Hän on saanut paljon hyvää palautetta tuettaviltaan ja tuettavien läheisiltä. Aila on luotettava ja sitoutunut tukihenkilö. Omasta jaksamisestaan hän on huolehtinut osallistumalla tukihenkilöille järjestettyihin toiminnanohjauksiin, mikä on tärkeää, kun tekee vapaaehtoistyötä elämän suurten kysymysten äärellä.” kertoo toiminnanjohtaja Niina Turunen.
Ailalle ojennettiin Syöväntorjuntatyön pronssinen ansiomitali ja Vuoden vapaaehtoinen – huomionosoitus yhdistyksemme syyskokouksessa 25.11.2025. Paljon onnea Ailalle ja lämmin kiitos pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta, sydämellä tehdystä vapaaehtoistyöstä yhdistyksessämme !